bg

Uutiset / Kassi-palvelu on nyt Sharetribe

29.05.2012

Uusi nimi Sharetribe kuvaa hyvin palvelun ydinajatusta eli omien tavaroiden ja taitojen jakamista tietyn paikallisen, luotetun yhteisön kesken.

Ensimmäinen Kassi-yhteisö avattiin Aallon (silloisen TKK:n) kampuksella vuonna 2009. Innokkaan käyttäjäkunnan ansiosta palvelu on kasvanut. Kuluneen vuoden aikana uusia Kassi-yhteisöjä on perustettu ympäri maailmaa niin yliopistojen kampuksille, kaupunginosiin kuin yrityksiinkin. Palvelu toimii tällä hetkellä esimerkiksi Kreikassa, Chilessä ja Yhdysvalloissa.

Laajenemisen myötä on ilmennyt tarve uudistaa brändiä. Alun perin pelkkään kampuskäyttöön ajateltu Kassi-nimi ei kuvaa nykyistä toimintaa riittävän hyvin.

Uusi nimi on Sharetribe. Se kuvaa hyvin palvelun ydinajatusta: omien tavaroiden ja taitojen jakamista tietyn paikallisen, luotetun yhteisön kesken. Jokainen palvelun käyttäjä voi kuulua useampaan "heimoon": yhteen naapurustossaan, toiseen työ- tai opiskelupaikallaan, kolmanteen vaikka taloyhtiössään tai yhdistyksessään. Kaikissa näissä yhteistöissä jaetaan hieman erilaisia asioita.

Poikkeuksen muihin yhteistöihin muodostavat Aalto-yliopiston käyttäjät. Aalto-yliopiston  yhteisön käyttäjätunnuksilla ei pysty suoraan liittymään muihin yhteisöihin. Jos esimerkiksi asut Kalliossa, ja haluat liittyä myös paikalliseen Sharetribe yhteisöön (http://kallio.kassi.eu) tulee sinun tehdä sinne uusi käyttäjätunnus. Uudella tunnuksella voit sitten liittyä kaikkiin muihin olemassa oleviin yhteisöihin.

Nykyinen aalto.kassi.eu osoite säilyy  toiminnassa, mutta 26.5. alkaen vanhat linkit ohjautuvat uusiin .sharetribe.com/fi -muotoisiin osoitteisiin. Muuten muutos ei vaikuta palvelun.



Takaisin

Twitter

Mon Tue Wed Thu Fri Sat Sun
29 30 01 02 03 04 05
06 07 08 09 10 11 12
13 14 15 16 17 18 19
20 21 22 23 24 25 26
27 28 29 30 31 01 02

Ei uutisia.

Takaisin