bg

Uutiset / 365 Wellbeing ja perhe Weegeellä

22.05.2012

Design Expolaration ja Experimentation kurssin satoa esillä Weegeellä Espoossa.

Family Issues

23.5.2012 aukeaa Weegeessä Aalto-yliopiston kansainvälisen opiskelijaryhmän tekemä Family Issues -näyttely, jossa kohtaavat perhe, Espoo ja muotoilu. Näyttely liittyy Aalto-yliopiston 365 Wellbeing -hankkeeseen ja sen alta löytyvään Design Exploration and Experimentation: Family -projektiin.

Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulussa järjestetyn Design Exploration and Experimentation -kurssin  aiheena on tänä vuonna ollut perhe ja teemana Espoo. DEE-kurssin tavoitteena on käsitellä aihepiiriin liittyviä luovia prosesseja.

Tammikuun alussa alkaneelle kurssille osallistui kansainvälinen opiskelijajoukko, joista puolet oli suomalaisia, kaksi etelä-korealaisia, yksi sveitsiläinen, yksi Yhdysvalloista ja yksi Hollannista. Taustaltaan suurin osa opiskelijoista oli teollisen muotoilun opiskelijoita. Mutta mukana oli myös tekstiilitaiteilija sekä teknisen alan opiskelija, jolla ei ollut aiempaa muotoilutaustaa.

“Design Exploration and Experimentation -kurssin päämäärä on astua sisään luovaan prosessiin ja dokumentoida sitä, sparrata ideoita ja luoda lopulta näyttelyssä esiteltävä artefakti”, kuvailee Maarit Mäkelä, toinen projektin vetäjistä.

“Useimmilla osallistujilla oli tausta teollisesta muotoilusta, ja muotoilun puolella luova prosessi on erilainen kuin taiteen puolella. Muotoilijan luova prosessi on päämäärähakuinen, kun taas taiteen puolella se on usein avoin ja määrittelemätön. Kurssin lopputulos on artefakti, jotain jonka voi asettaa näytille projektin päättävään näyttelyyn. On osallistujien päätettävissä onko tämä lopputulos muotoilua, taidetta, taidekäsityötä, kriittistä muotoilua vai jotain siltä väliltä.”

Näyttelyyn osallistuvat muotoilijaopiskelijat ovat Maarten Den Breeijen, Jukka Itälä, Daniel Juller, Jonghoon Juh, Janne Karsisto, Jokke Katajamäki, Rosa Laajisto, Kim Muhyeon, Kalya O'Donoghue, Riina Oikari, Emmi Pouta ja Simon Örnberg.

Näyttelyn avajaiset on 23.5. klo 18 - terveuloa! Näyttely on osa Muotoile Espoo! ohjelmistoa.



Takaisin

Twitter

Mon Tue Wed Thu Fri Sat Sun
29 30 01 02 03 04 05
06 07 08 09 10 11 12
13 14 15 16 17 18 19
20 21 22 23 24 25 26
27 28 29 30 31 01 02

Ei uutisia.

Takaisin