Uutiset / Tulossa seminaari käyttäjälähtöisistä terveyspalveluista
02.05.2012
Muotoilun laitos ja Helsingin kaupunki ovat kehittäneet uudenlaisia sähköisiä terveyspalveluita, jotka parantavat neuvoloiden ja riskiryhmien palveluita ja helpottavat ajanvarauksen ruuhkautumista.
Aalto-yliopiston muotoilun laitos ja Helsingin kaupunki ovat kehittäneet yhdessä Käyttäjälähtöiset sähköiset terveyspalvelut -projektissa uudenlaisia sähköisiä terveyspalveluita. Tavoitteena on ollut tuottaa sähköisiä sovelluksia Helsingin kaupungin terveyskeskukselle ja kartoittaa sähköisten palvelujen kehittämistä myös tulevaisuudessa.
Hankkeen tulokset ja opiskelijaryhmien suunnittelukonseptit esitellään loppuseminaarissa Masters of Aalto -näyttelyn seminaaritilassa Jätkäsaaressa 9.5. klo 13-16.15. Lisäksi kuullaan kommenttipuheenvuorot terveyskeskuksen avainhenkilöiltä.
Käyttäjälähtöiset sähköiset tarveyspalvelut -hankkeessa on pureuduttu mm. seuraaviin haasteisiin:
- sähköisen yhteydenpidon ja itsepalvelujen alueella kehitettiin välineitä neuvolan ja perheiden tarpeisiin.
- ennalta ehkäisevään terveystyöhön luotiin uusia malleja saattaa riskiryhmät terveydenhoidon piiriin kouluterveydenhuollossa.
- ajanvarauksen ja allokoinnin tiimi loi ratkaisuja, jotka vähentävät vastaanotoilta poisjääntiä.
Aika, paikka ja ilmoittautuminen:
9.5. klo 13.00-16.15, Aalto-yliopiston Masters of Aalto -kevätnäyttelyn seminaaritila, Tyynenmerenkatu 6 (entinen L3-varastorakennus Länsisataman terminaalin vieressä), Helsinki.
Ilmoittaudu seminaarin ennakkoon tästä.
Lisätietoja projektista:
365 Wellbeing

