Mediapalvelumme
Aalto-yliopistolla on laaja designpääkaupunkivuoden ohjelmisto. Sen teemana on parempien elinympäristöjen suunnittelu, Living+.
Aineistopankista löydät kuvia Aalto-yliopiston tiloista, ihmisistä ja eri hankkeista. Sinne on myös koottu avaintietoa Aalto-yliopistosta ja esittelymateriaaleja.
Autamme miellämme haastattelujen ja kuvausten järjestämisessä – ota yhteyttä!
Lehdistötiedotteet
Tiedote / 365 Wellbeing - hyvinvoinnin muotoiluhanke aktivoi asukkaita, asiantuntijoita ja organisaatioita
12.12.2012
Yksi Aalto-yliopiston designpääkaupunkivuoden kärkihankkeista, 365 Wellbeing, keskittyi hyvinvoinnin muotoiluun muun muassa terveydenhoidon, kaupunkisuunnittelun ja savuttomuuteen kannustamisen aloilla.
Tiedote / 11. kansainvälinen taiteen ja muotoilun kritiikkitilaisuus Helsingissä
11.12.2012
Co-Core on kansainvälinen vuonna 2008 aloitettu yliopistoyhteistyöhanke, joka organisoi taiteen ja muotoilun kritiikki- ja seminaaritilaisuuksia vastavuoroisesti osallistujamaissaan.
Tiedote / Suomen suurin puurakennushanke käynnistyy Espoossa
30.11.2012
Työ- ja elinkeinoministeriö, Aalto-yliopisto ja Espoon kaupunki allekirjoittivat 29.11.2012 sopimuksen yhteistyöstä puurakentamisen kehittämiseksi. Yhteistyön tavoitteena on lisätä merkittävästi puurakentamisen ja puutuoteratkaisujen käyttöä Suomessa ja edistää niiden vientiä.
Tiedote / Väitöstutkimus haastaa muotoilusuunnittelun kaavamaisuuden
29.11.2012
Modernissa muotoilun tutkimuksessa kehitetään aktiivisesti innovatiivisia suunnittelumenetelmiä, joissa pyritään ymmärtämään ja hyödyntämään ihmisten subjektiivisia kokemuksia, luovuutta ja kulttuurisia arvoja. Suunnittelijat kuitenkin tulkitsevat ja soveltavat näitä innovatiivisia suunnittelumenetelmiä virheellisesti, tieteellisesti järkeistäen.
Tiedote / Aalto-yliopisto kokoaa tietonsa avoimeen datapalveluun
07.11.2012
Aalto-yliopiston avoimen yhdistetyn datan palvelu on avattu. Vuoden 2012 alussa käynnistynyt Linked Open Aalto -tutkimushanke on luonut palvelualustan ja infrastruktuurin Aalto-yliopiston eri koulujen tutkimustiedon, opetusaineistojen sekä palveluyksiköiden tuottaman tiedon julkaisemiselle verkossa.
Tiedote / Aalto-yliopisto jatkaa designpääkaupunkiyhteistyötä Kapkaupungin kanssa
05.11.2012
Videot
Aalto Otaniemi Garden Design Challenge 30.1.2012
Cumulus Conference Helsinki 2012, promotional video
Living+ programme launch 17.11.2011
Näytä lisää ››
Materiaalipankki
Kuvia ihmisistä, projekteista, tiloista. Avaintietoa Aalto-yliopistosta ja esittelymateriaaleja.
Yhteystiedot
Minna Pasanen
Kotimaiset lehdistösuhteet
minna.pasanen [at] aalto [dot] fi
050 573 4415
Johanna Juselius
Kansainväliset lehdistösuhteet
johanna.juselius [at] aalto [dot] fi
050 372 7062
Aalto-yliopiston mediasivu (yleinen)
Lue lisää Aalto-yliopistosta (strategia, historia, uutiset ja tapahtumat, opiskelu, tutkimus).
Aalto uutisissa
Radical Desiwgn Week: ensimmäinen Team Finland-hanke maailmalla
26.10. Kauppapolitiikka
Suomalainen muotoilu esillä Shanghaissa
26.10. Good News from Finland
Suomesta tehdään designin mittamisen kärkimaata
25.10. Woodworking Puuntyöstö
Designmuseon designpääkaupunkivuosi huipentuu kolmeen näyttelyyn
11.10. Aamulehti
Ihailtu ja epäilty puu
11.10. Prima
Kolumni: Ei-tiloille ei, tilalle kyllä-tiloja
6.10. Helsingin Sanomat; Nyt
Suomalaiset lähtevät BOB-markkinoille - neljän miljardin ihmisen kohderyhmä
21.9. Talouselämä
Palvelumuotoilu helpottaa elämää: miksei yksi nappi riittäisi?
Tekniikka & talous 19.9.2012
Tiedote/HSL Helsingin seudun liikenne: Designista vanhoje lähiöiden pelastus?
10.9. Kauppalehti
Aalto-yliopisto sai potkua WDC-hankkeesta
8.9. Länsiväylä
Uusi äitiyspakkaus onkin designpakkaus
17.8. Ilta-Sanomat
Fråga stadsborna, också efter nyår
12.8. HBL
Nuorten arkkitehtien luovuus kukkii Suvilahdessa - katso kuvakooste
28.7. Helsingin Sanomat
Lähiö 2072 tarjoaa asukaslähtöisen yhteistoimintamallin lähiöiden kehittämiseen
18.7. Helsingin Uutiset
Arkkitehtiopiskelijat kokoontuivat Helsinkiin
17.7. 2012 Etelä-Suomen Sanomat
Designpääkaupunkivuoden välitilinpäätös "mediahuomio ollut valtavaa"
5.7. Markkinointi & Mainonta
Pientalo nollaenergialla on nyt totta Suomessa
18.6. Talouselämä
Design-sauna lämpiää voimalaitostekniikalla
6.6. 3T, Teknologia, talous, työelämä
Design-äitiyspakkaus jakoon syksyllä
30.5. Meidän Perhe
Katso: Tänään aloitetaan muotiviikko
22.5. HS / Nyt
Puolet kulutetusta vedestä tulee ulkomailta
22.5. Maaseudun tulevaisuus
Kiasmaan avautuu Wonderwater pop-up-kahvila
21.5. Markkinointi & Mainonta
Audi Finlandin ja Aalto-yliopiston suunnittelukisassa kehitettiin tulevaisuuden konsepteja Audi A1:sen ympärille
18.5. Auto Bild - Finland
Yamarin-uutuusvene vesille Aalto-yliopistolta
10.5. Pirkka
Virkad radio och förortsstuga på Masters of Aalto
9.5. Hufvudstadsbladet
Räsymatto vaihtaa väriä lämpötilan kukaan
9.5. Ilta-Sanomat
Opiskelijoiden ideatiimillä kestävään kehitykseen
27.4. TEK-lehti / Tekniikan akateemiset
Puinen paviljonki tuo ilmaisohjelmaa Helsingin keskustaan
24.4. Helsingin Sanomat
Designpääkaupungin Paviljonki on jo kattokorkeudessa
19.4. Woodworking Puuntyöstö
Kovaa puuta puristamalla
13.4. Meidän talo
Pavelumuotoilu kohtaa psykiatrian
11.4. Mielenterveys-lehti
Otaniemen kampusalueen ytimestä tulee autoton
6.4.2012, Rakennuslehti
Veden äärellä
6.4.2012, We are Helsinki
Pyhä-kilpailun voitto Espooseen
28.3. Espoon seurakuntasanomat
Meksikolainen Mellunkylässä
19.3.2012, Voima-TV
Opiskelijat paljastivat Kontulan kahdet kasvot
18.3.2012, Helsingin Uutiset
Pullantuoksua lähiöihin
16.3.2012, Helsingin Uutiset
Design valtasi Suomen
15.3.2012, Turun ylioppilaslehti
Designpääkaupungin paviljongin rakentaminen alkaa
15.3. Puuntyöstö
Kansanperinne ei pysy hengissä itsestään
6.3.2012, Helsingin Sanomat
Espoon kaupunki on yhdessä Aalto-yliopiston kanssa sitoutunut vahvasti puurakentamisen edistämiseen
2.3.2012, Puuinfo
Aalto-yliopiston lopputyönäyttely tulee Jätkäsaareen
1.3.2012, Helsingin Sanomat
TEM, Aalto-yliopisto ja Espoo sopivat puurakentamisen yhteistyöstä
15.2.2012, Kauppalehti
Alahuhta Primassa: Kaikki paukut yliopistoihin
9.2. 2012, Aamulehti
Näin suomalaiset yliopistot rankattiin eurooppalaisessa vertailussa - katso lista
7.2.2012, Aamulehti
Näin ilkivalta poistettiin Pasilan opiskelija-asuntolasta!
5.2. 2012, Ilta-Sanomat
Aaltoon kannatti tulla
3.2. 2012, TEK-lehti / Tekniikan akateemiset
Keilaniemen bisnesväen sormet multaan
2.2.2012, Omakaupunki, HS
Design tunkee myös esikaupunkeihin
1.2.2012, Helsingin Uutiset
Muotoilusta kilpailuetua yrityksille
30.1. 2012, Metsäalan Ammattilehti
Konepajan väki tekee design-paviljongin
26.1. 2012, Talotekniikka-lehti
Designia on vaikea ostaa ja myydä
25.1. 2012, Taloussanomat
Uudet energiamääräykset vaikuttavat talojen arkkitehtuurisuunnitteluun
12.1.2012, Rakennustaito
WDC vuosi näkyy työväenopistoissa
13.1.2012, Länsiväylä
Tärpit designpääkaupungin kevääseen
8.1.2012, Ilta-Sanomat
Tällainen on uusi äitiyspakkaus
8.12.2011, Iltalehti
Aalto-yllopisto nousi korkealle FT:n listalla
5.12.2011, Talouselämä
Ekologisia vaatteita ei ole tarjolla tarpeeksi
5.12. 2011, Turun Sanomat
Taikin opiskelijat suunnittelivat uuden ilmeen äitiyspakkaukselle
1.12.2011, Aamulehti
Suomalaiset hitec-tuotteet eivät erotu tarpeeksi
25.11.2011, Prosessori
Alumiinikalusteet - huonekaluteollisuuden tulevaisuus?
24.11.2011, Ilta-Sanomat
Voiko yritys huolehtia heikkojen hoivasta?
23.11.2011, Helsingin Sanomat
Kodinkoneet on suunniteltu hajoamaan
23.11. 2011, Iltalehti
Moderni puusauna nousi viljelyaukiolle – katso kuva
1.11.2011, Helsingin Sanomat

